Kaikkea ei voi treenata valmiiksi

– ja siksi armollisuus on yksi näyttelyharrastuksen tärkeimmistä taidoista

Näyttelyharrastus on monelle yhteistä tekemistä koiran kanssa. Oppimista, harjoittelua, kehittymistä – ja toivottavasti myös hetkistä nauttimista.

Se voi olla tavoitteellista.
Harjoitellaan liikettä, seisotusta ja käsittelyä.
Valmistaudutaan, mietitään yksityiskohtia ja pyritään tekemään parhaamme.

Ja silti – kehässä voi tapahtua asioita, joita ei voi täysin ennakoida tai treenata etukäteen.

Tuomarin tapa lähestyä koiraa.
Käsittelyn rytmi tai tuntuma.
Katsekontakti, äänenkäyttö, eleet.
Ympäristön hälinä, tila ja paine.

Yksikään näyttely ole täysin samanlainen kuin edellinen.
Jokainen päivä, jokainen tuomari ja jokainen tilanne on omanlaisensa – ja koira reagoi sen mukaan, mitä se juuri siinä hetkessä kokee.

Yllättävä tai haastava hetki kehässä voi osua kenen tahansa kohdalle.
Kokeneelle tai aloittelevalle. Koiralle, joka on treenannut paljon. Tai koiralle, joka on aiemmin toiminut täysin ongelmitta.

Yksittäinen tilanne ei kerro koko totuutta koirasta tai koirakosta.
Eikä se yleensä kerro kaikkea siitä työstä, jota on tehty ennen kehää – tai siitä, miten tilanteen kanssa toimittiin jälkeenpäin.

Viime aikoina sosiaalisessa mediassa on taas noussut esiin yksittäisiä kehävideoita, muutaman sekunnin pätkiä, joiden pohjalta koko näyttelyharrastusta on kyseenalaistettu.

Usein kyse on hetkestä, joka on irrotettu laajemmasta kokonaisuudesta.

Se herättää ymmärrettävästi tunteita. Mutta samalla se muistuttaa siitä, kuinka helposti monimutkainen tilanne voidaan nähdä liian yksinkertaisena.

Kehätilanne ei aina näytä kaikkea

Videoilla nähdään vain pieni osa tilanteesta. Se ei näytä valmistautumista, taustaa tai aiempia kokemuksia. Se ei näytä sitä, millaisia päätöksiä handleri teki ennen, aikana tai jälkeen tilanteen.

Eikä se kerro sitä, miltä tilanne tuntui koirasta - tai handlerista.

Kehässä oleminen koiran kanssa on erilaista kuin tilanteen katsominen ulkopuolelta. Päätökset tehdään siinä hetkessä, koiraa kuunnellen – ei yleisöä varten.

Harrastamisen täytyy olla reilua - jokaiselle

Monille meistä näyttelyharrastus on ennen kaikkea yhteistä aikaa koiran kanssa. Sellaista, jonka toivotaan olevan koirallekin myönteinen kokemus.

Siksi on hyvä muistaa, että kehässä on mahdollista toimia monella tavalla. Tehdä harkittuja valintoja, koiraa ajatellen. Ne eivät kerro epäonnistumisesta – vaan siitä, että tilannetta kuunnellaan.

Se, mikä toimii yhdelle koiralle, ei välttämättä toimi toiselle. Ja se, mikä tuntuu oikealta tänään, voi huomenna vaatia toisenlaista lähestymistä.

Siksi harkinta, tilannetaju ja koiran kuunteleminen ovat usein tärkeämpiä kuin valmiit kaavat.

On ihan okei mennä kehään ja sanoa tuomarille, että koiraa ei kosketa, jos harjoittelusta huolimatta tunnet, että se ei ole koiran edun mukaista juuri nyt.

On ihan okei ottaa hetki enemmän aikaa, jos tilanne sitä vaatii.

On ihan okei keskeyttää tilanne, jos se alkaa tuntua epäreilulta.

On ihan okei keskeyttää suoritus kokonaan.

Ja on ihan okei sanoa: “Tilanne on haastava – voinko kokeilla uudestaan?”

Nämä eivät ole epäonnistumisia.
Ne eivät tarkoita, että treeni olisi mennyt hukkaan. Ne kertovat siitä, että koiraa kuunnellaan ja tilanteeseen reagoidaan sen mukaan.

Kaikki ei aina mene suunnitelmien mukaan

Walman kanssa olen itse oppinut, että hyvä valmistautuminen ei tarkoita täydellistä suoritusta. Vaan sitä, että on valmis sopeutumaan tilanteeseen.

Ja joskus oikea ratkaisu tarkoittaa pysähtymistä. Tilanteen lukemista uudelleen. Koiran tarpeen asettamista kaiken muun edelle.

Se ei ole heikkoutta – vaan vastuuta.

Kehässä ei tarvitse tavoitella täydellisyyttä. Usein riittää, että tekee parhaansa sen tiedon ja tunteen pohjalta, joka sillä hetkellä on.

Lempeyttä koiralle – ja toisillemme

Näyttelyharrastus herättää tunteita, ja se on inhimillistä. Siksi olisi hyvä muistaa lempeys – sekä itseä että muita kohtaan.

Mutta ennen kaikkea koiraa kohtaan.

Joskus suurin onnistuminen ei näy sijoituksissa tai tuloslistoissa. Vaan siinä, että koira poistuu kehästä luottavaisena ja turvallisin mielin.

Se on yksi niistä arvoista, joiden vuoksi moni meistä tätä harrastaa. Loppujen lopuksi näyttelyharrastus on vain yksi osa elämää koiran kanssa.

Tärkeintä ei ole täydellinen kehähetki, vaan se yhteys, joka jatkuu sen jälkeenkin. Se fiilis, että koira haluaa tulla mukaan myös seuraavalla kerralla. 💖

~ Veronika ~